keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Viiriäistreenit

20140722_184954

Kärsä pääsi eilen illalla ensimmäistä kertaa treenaamaan hakua ja seisomista viiriäisillä, joita sai paikallisesta eläinkaupasta. Alkuun Kärsä ei oikein tajunnut mitä pitää tehdä, mutta sitten hän pääsi jyvälle ja osasi hakea jonkun verran. Urpo odotti sillä aikaa puuhun sidottuna ja olisi halunnut mennä auttamaan pikkuveljeä.

20140722_184125

Kärsällä meni muuten ihan hyvin, mutta hän otti avansseja omin päin ilman lupaa. Tosin tämähän oli vasta ensimmäinen kerta, joten ei nyt voi vielä liikaa vaatia. Oli kiva nähdä, että hänellä on luontainen taipumus seisoa lintua. Tähän mennessä hän on vain kytännyt västäräkkejä pihalla.

20140722_214224

Kun Kärsä ei löytänyt toista viiriäistä, Urpo pääsi hakuun. Se näytti tietysti hieman erilaiselta kuin Kärsän haku - Urpo suorastaan lensi puitten välissä, mutta ei kuitenkaan löytänyt lintua. Sillä aikaa Kärsä riuhtoi remmissä ja piti aikamoista laulukonserttia. Kateus iski siis saman tien, kun oma hakuvuoro päättyi. Tai ehkä kyse olikin siitä, että Kärsä oli paikallistanut linnun ja halusi mennä seisomaan sitä. Hän nimittäin ryntäsi suoraan linnulle irti päästyään. Tällä kertaa Kärsä veti siis pidemmän korren ja löysi linnun ennen Urpoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti